Ajankohtaista

Huolehdi lemmikin tassuista talvella

Kirjoittaja 1.3.2018 Ei kommentteja

Tassut talvella

Karvaisten ystäviemme koirien ja kissojen tassut ovat talvipakkasilla sekä hiekoitetuilla teillä kovassa kulutuksessa. Tassun pohjat kuivuvat helposti päivittäisestä ulkoilusta lumella ja jäällä ja teiden suola edesauttaa tassujen kuivumista sekä saattaa aiheuttaa kirvelyä. Pahimmillaan anturat halkeilevat kivuliaasti ja paraneminen kestää viikkoja. Haavautunut antura altistaa myös tulehduksille.

Vetramil-tuotteet

Vetramil-tassuvaha sisältää pehmentävää mehiläisvahaa, joka muodostaa vettä hylkivän suojakerroksen polkuanturan pintaan. Tuotetta voidaan käyttää ennaltaehkäisevästi talvikeleillä tai suojaavasti kun vahinko on päässyt jo tapahtumaan. Ihannetilanteessa tassuvahaa levitetään tassulle jo ennen ulkoilua, jolloin se ehtii imeytymään. Tassuvahassa on runsasentsyymistä hunajaa, joka edistää nopeaa paranemista ja pitää anturat pehmeinä ja kimmoisina. Tuotteen sisältämät eteeriset öljyt vahvistavat ihoa ja auttavat näin ehkäisemään ihovaurioita. Vaha on kitkerän makuista, jotta koira ei nuole sitä pois.

Hiertymiin tai haavoihin sekä tassuissa että koko koiran keholla voidaan hoitona käyttää myös Vetramil hunajavoidetta, joka hoitaa koiran rikkoontunutta ihoa ja ihotulehdusta, näin nopeuttaen ihon toipumista. Tassuvahaa voidaan käyttää myös sisätiloissa estämään liukastumista, sillä se vähentää polkuanturoiden liukkautta. Samalla vaha kosteuttaa tassuja tehokkaasti jättämättä kuitenkaan tahmaista pintaa lattiaan.

Muu hoito

Tassujen kunnosta kannattaa pitää huolta myös muuten. Leikkaa säännöllisesti lemmikin kynnet ja tarkista tassut haavaumien tai tulehduksien varalta. Erityistä huomiota tulee kiinnittää jos lemmikki alkaa varoa astumista tai aristaa tassua. Tassujen karvoja kannattaa myös lyhentää huolellisesti, jolloin ne keräävät vähemmän jää- ja lumipaakkuja mukaansa.

Maaliskuun tarjouksena

Vetramil tassuvaha 45g tai haavavoide 10g

10,90€ (norm. 13,10€-14,10€)